(1913 – 2002)

Kati (Katri Emilia) Kemppainen syntyi 11.12.1913 Sippolassa vanhemmilleen työnjohtaja Kalle Kal­ho ja vaimonsa Olga Maria os. Kujala. Kati nai toimitusjohtaja Matti Kemppaisen (k. 1973) Loimaalla ja heille syntyi poika Pentti 1945. Kati Kemppainen kuoli 28.4.2002.

Taitei­lijanuransa Kemppainen aloitti 1950-luvulla. Ensim­mäisen ker­ran hänen töitään oli Loimaalla esillä 1951 ja Turussa 1955.

Ihmisen ja luonnon suhde on Kemppaisen taiteen keskeinen aihe ja lähde. Luonnon muodot ja värit löytyvät hänen teoksistaan: olivatpa kyseessä viisikymmenluvun modernistiset työt ku­bistisine muotoineen, abstrakti ilmaus kuusikymmenluvulta tai symbolistiset kukat ja kivet – yhtäkaikki innoittajana on luonto. Katin opintoihin kuuluivat Suomen Taideakatemian kurssit Korpilahdella viitenä kesä­nä ja lukuisia muita kursseja mm. Lapissa. 1970-luvulla kuvataide alkoi jäädä vähemmälle, ja tilalle tuli kirjallinen ilmaus. Lyhyitä runoja ja aforismeja on julkaistu eri anto­logioissa sekä kerätty itsenäiseksi kokoelmaksi Si­ivosin naula­laatikon (Helsinki, 1995)

Näyttelyt

Osallistunut ryhmänäyttelyihin Loimaalla ja Kouvolassa. Yhteis­näyttelyitä: Suomen Taiteilijaseuran 3-vuotisnäyttely 1958, Suomen Kuvataide­järjestöjen liiton näyttelyt vuosina -56, -58, -60, -62, -63 ja -64. Osallistunut myös Turun Taiteilijaseuran näyttelyihin, Loi­maan Taideseuran näyttelyihin, Kouvolan Taideseuran näyttelyihin sekä Verlan kesään.

Osallistunut suomalaisen taiteen näyttelyihin ulkomailla: Turun Taiteilijaseuran näyttelyt Marseillessa Ranskassa 1967, Varnassa Bulgariassa 1968, Östersundissa ja Sundsvallissa Ruotsissa 197­3 ja Göteborgissa Ruotsissa 1975. Loimaan taiteen näyttelyissä Uddevallassa Ruotsissa 1973, Thistedissä Tanskassa 1973, Skie­nissä Norjassa 1974 ja 1977 sekä Seljordissa Norjassa 1974 ja 1977.

Julkisia teoksia kotimaassa: Loimaan kaupunki, Kartanonmäen vanhainkoti, Loimaan Työväenopisto.

Teoksia ulkomailla: Jämtlands läns landsting, Ruotsi.

Jäsenyydet: Turun Taiteilijaseura, Loimaan Taideseura (kunniajä­sen) ja Kou­volan Taideseura (kunniajäsen), Suomen Taidemaalari­liitto.

Julkaisut: runoja eri antologioissa, kokoelma Siivosin naula­laatikon 1995.


Kati Kemppainen Loimaan Taideseuran johtokunnan järjestämässä läksiäistilaisuudessa Heimolinnassa. Kati muutti takaisin synnyinseudulleen Kymenlaaksoon, Kouvolan kaupunkiin. Foto Liisa Kaarsalo.


Kati Kemppainen, Maisema