23.4.2024

Takaisin luontoon – Martti Matilainen 24.4.-28.9.2024

Teossarjan ”Takaisin luontoon” aihe käsittelee maaseudun katoavia pieniä kyliä ja yksittäisiä maatiloja ja taloja.

Monet pienet maatilat ja asumukset on ollut usean sukupolven ajan asuttuja, täynnä elämää ja nyt ne pikkuhiljaa katoavat takaisin luontoon. Vielä on nähtävissä joitakin jälkiä ja muistomerkkejä tästä entisajan elämästä, joka on nyt ikuisesti katoamassa. Joistakin asumuksista on jäljellä enää sammaloitunut kivikasa metsän keskellä.

Teossarja on myös kannanotto jo pitkään jatkuneeseen kehitykseen, jonka seurauksena maaseudun pienillä paikkakunnilla ei ole enää elämisen mahdollisuuksia, koska kaikki palvelut ja työpaikat viedään ja keskitetään suuriin asutuskeskuksiin ja kaupunkeihin. Nämä kuvat ovat osa nykyistä suomalaista maalaismaisemaa. joka myös tulevaisuudessa näyttää yhä lisääntyvässä määrin tältä.

Kuljen metsässä koirieni kanssa joka päivä ja tämän teossarjan koko idea ja tunnelma on syntynyt siellä. Se on näkemisen ja kokemisen, unien ja muistikuvien synnyttämä kokonaisuus, mutta silti todellisuutta.

Teossarjan filosofisena ideana on myös muistutus ihmisen kuolevaisuudesta ja kaiken katoavaisuudesta.