16.4.2023

Matkan varrella – Pirkko Siivonen-Takku 31.5.-9.9.2023

Tekniikkana akvarelli

Pirkko kasvoi isoäitinsä ja tätinsä luona Metsämaalla. Äiti työskenteli ompelijana Turussa. Isä oli kuollut. Joen toisella puolella olleet puiden latvat toivat hänelle mielikuvia. Akvarellin löytäminen tapahtui Korven kansakoulun opettajan Suoma Ikolan kautta 8-vuotiaalle tytölle.

Pulpetilla oli piirustuspaperi, vesivärikansio ja sivellin. Astiassa oli vettä. Karttatelineellä oli mallina orvokkeja. Tyttö istui ”tumput suorina” eikä käsittänyt mitä tehdä. Silloin tuli opettaja, sekoitti vihreän värin, maalasi orvokin lehden. Sitten huuhteli siveltimen, niisti sen ja veti esiin lehtiruodit kuvasta.

Äitinsä maalasi akvarellia, mutta opettajan työtapa miten kosteasta voi ottaa myös pois jotain, kuten lehtiruodit esiin oli vaikuttava.

Puhutaan vaikeasta akvarellista. En käsitä sitä. Pitää oppia ja uskaltaa. Jokainen tekee omalla tavallaan, löytöjä tehden. Kukat ovat olleet minulle tärkeitä. Kestävät hetken mallina. Maisema on ihana, istua ulkona, nähdä ja ikuistaa. Asetelma antaa aikaa, joskus joutui lapseni hartaasti odottamaan milloin saa kakkua ottaa.

Loimaalainen, kuvataiteilija AMK, Pirkko Siivonen-Takku täyttää tänä kesänä 80 vuotta. Tällä näyttelyllä haluamme juhlistaa Pirkkoa ja hänen pitkää ja monipuolista uraa kuvataiteilijana. Näyttelyn teokset ovat koottu Loimaan kaupungin kokoelmista ja taiteilijalta itseltään ja ulottuvat vuodesta 1962 tähän päivään.

https://www.pirkkosiivonen.fi/