20.5.2026
PUU PUU PI DUU – IHONA PUU | Sirkku Ketola 20.5. – 30.8.2026

PUU PUU PI DUU – IHONA PUU on improvisoitua dialogia puusta ja muusta. Puu toistuu näyttelyn kaikilla tasoilla. Joku kaatoi muinoin metsän pelloksi. Alpo Jaakola istutti pellolle metsän takaisin. Puusta rakennettu vanha kuivuri toimii galleriana. Puiden henget kiertävät orsia, korsia, niiden kutsua ei voi olla kuulematta.
Puu on tuttua, se on ollut mukana teosteni aiheissa ja materiaaleissa aina. Olen painanut paljon grafiikkaa puusta, puulta ja puulle. Vahva toistollinen ornamentiikka kulkee mukana. Rytmi, toisto, on luontaista taidegrafiikan tekijöille. Sarjallisuus, saman kuvan painaminen uudelleen ja uudelleen luo liikkeet koreografikoiksi. Tähän näyttelyyn olen painanut puuta. Paperille syntyi ihoa puunkuoren kuvioista. Käärme luo nahkansa ajoittain, samoin taiteilija. Vuosikymmeniä kauniit ja kummalliset kepit ovat matkustaneet laukuissani salaa mantereilta toisille. Nyt installoin elementtejä yhteen ja heittäydyn innolla materiaaliseen ja tilalliseen improvisaatioleikkiin.
Olen vieraillut viime vuosina kolmeen otteeseen Länsi-Afrikassa. Ensimmäisellä kerralla keräsin rantaan kulkeutuneita ajopuita ja veistelin niitä muun taiteellisen työskentelyn rinnalla. Toisella kertaa veistely yltyi. Huomasin taidegrafiikan praktiikkani toiston toistuvan puun työstössä. Vuollessa viestin käsieni kautta maailmankaikkeudelle, olin täysillä läsnä. Beniniläinen kollegani Prudencio Agbodande seurasi työskentelyäni, ja käsitti heti mitä tein. Hän jakaa omassa praktiikassaan rituaalisen toiston ja materian ymmärryksen. Hän on paitsi puuta työstävä kuvataiteilija, myös traditionaalinen kuningas, joka tuntee kulttuurinsa pyhät tavat syvällä tasolla. Aloitimme taiteellisen dialogin ja kutsuin hänet osallistumaan tähän näyttelyyn. Näyttelyn uusimpia teoksia olemme työstäneet hänen palatsissaan rinnakkain.
Tämä näyttely elää variaatiosta ja muutoksesta. Kymmenvuotinen performanssiteokseni A Body Called Paula (2017-2027) on opettanut minulle aiheesta eniten, sen jokainen uusi vaihe on nahanluontia. Teos esitetään myös tässä näyttelyssä. Esitykset la 23.5., su 24.5., ti 26.5. ja ke 27.5. klo 12.00 alkaen. Teosta voi aistia oman valinnan mukaan vain hetkisen, tai sen kanssa voi viettää aikaa pidempäänkin. Sydämellisesti tervetuloa!
Olen oppinut, että työssä toistettavan liikkeen on oltava tekijälleen luontaista. Halu painaa, halu kaivertaa – aineen ymmärtäminen, irrottaminen ja iholla tunteminen vastaa eksistentiaaliseen olemassaolon merkityksen tarpeeseen. Sormet kihelmöivät, ajatukset virtaavat kehossa käsien kautta puun ytimiin, paperin kuituihin, materia kuuntelee henkeä. Antonin Artaudia mukaellen, taide värisyttää ihoa. Teokset ovat näin elämän virran jakajia. Puu puu pi duu – Ihona puu. Ihana puu.