16.11.2022

Lähellä – Taidetta LähiTapiolan kokoelmista 16.11.2022 – 4.2.2023

Luonto, kotiympäristö ja arkiset askareet ovat monen taideteoksen aiheena. Suomen kultakauden taiteilijat kuvasivat usein läheisiään ja elinympäristöään. Pienimuotoiset ja kotoisat aiheet tuovat taiteilijaelämän lähelle katsojaa.

Lähellä-näyttelyn teokset ovat osa LähiTapiolan harvoin esillä olevista kokoelmista. Näyttelykokonaisuus esittelee etenkin luonto- ja kaupunkinäkymiä viime vuosisadan alkupuolelta Suomen kuvataiteen tunnetuimmilta tekijöiltä. Valtaosa maisemista on kotimaisia, mutta mukana on näkymiä myös Ranskasta, Englannista ja Italiasta. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa lukuisat suomalaiset taiteilijat täydensivät taideopintojaan ulkomailla. Nämä matkat toivat tuoreita vaikutteita taiteilijoiden työskentelyyn sekä kiehtovia, vieraita maisemia kotimaisen taideyleisön nähtäville.

Tekijöiden joukossa ovat Helmi Biese, Albert Edelfelt, Akseli Gallén-Kallela, Pekka Halonen, Eero Järnefelt, Yrjö Ollila, Santeri Salokivi, Sigrid Schauman, Helene Schjerfbeck, Wilho Sjöström, Venny Soldan-Brofeldt, Ellen Thesleff ja Martta Wendelin.

Osa nimistä ovat tuttuja samanaikaisesti esillä olevasta Haapasten kokoelmanäyttelystä.

Lähellä-näyttelyn järjestäjänä toimii LähiTapiola Loimi-Häme.

LähiTapiola Loimi-Häme on paikallinen, alueeseensa sitoutunut, asiakasomis­tajiensa terveyttä, taloutta ja turvallisuutta tukeva elämänturvayh­tiö. Juuret ylettyvät yli 150 vuoden päähän, jolloin Loimi-Hämeen Paloapuyhdistys perustettiin Loimaalla 15.8.1870.

Juuret syvällä – Elämänturva lähellä

Pääsymaksu 5/3€, alle 18-vuotiaat ja museokortilla veloituksetta.