Satu Koivikko, Hannu Enver Mäkelä ja Inari Virmakoski | Värähtelevä aika 8.10. – 19.12.2026

VÄRÄHTELEVÄ AIKA
Voiko kasvi soittaa musiikkia? Tätä kysymystä tutkii Satu Koivikon ja Hannu Enver Mäkelän uusin yhteisnäyttely Värähtelevä Aika, jossa luonnon orgaaninen elämä kohtaa kokeellisen elektronisen äänen sekä visuaalisen tarinankerronnan.
Hannu: Näyttelyn idea alkoi muotoutua vuonna 2024 Koivikon ja Mäkelän pitkän, yli 30 vuotta kestäneen taiteellisen yhteistyön jatkumona. Perinteisen musiikin ja musiikin teorian ahtaiksi kokenut tekijä on viimeisimmissä julkaisuissaan liikkunut yhä kokeellisempaan äänitaiteeseen – sinne, missä konsepti ja sattuma ohjaavat lopputulosta.
Teoksen juuret ulottuvat lapsuuden havaintoihin ja uteliaisuuteen luonnon viestejä kohtaan. ”Äitini tapasi puhua kukille ja sanoi aina, että kyllä ne ymmärtävät. Nuorena luin keksinnöstä, jossa puita hyödynnettiin radiolähettimen osana. Keväisin puolestaan pajupillit toivat äänen suoraan luonnosta. Ajatus siitä, että luonto kantaa omaa ääntään, on kulkenut mukana aina”.
Satu: Aika oli kypsä elämänmuutokselle. Sukelsin suomalaisen taiteen elämänkerrallisen kirjallisuuden pariin 1800- luvulta alkaen. Sain voimaa ja rohkeutta: taiteen tekeminen ja oppiminen ei katso ikää. Maailma kaikesta epätasa-arvoisuudestaan huolimatta on avoin. Näen tulevaisuususkoni elinvoimaisina, voimakkaina väreinä. Tunnen, että jotain löytyy, kun etsin! Ehkäpä se löytyy omasta itsestä.
Inari: Loimaalla järjestettiin Suomen Ulkoministeriön ja Suomi – Mosambik seuran aloitteesta 2 viikkoinen taidetyöpaja vuonna 1998, johon oli kutsuttu taiteilijoita molemmista maista. Olimme majoitettuna ja työtilat olivat Loimaan ammattioppilaitoksessa. Tuona aikana verkostoiduimme niin hyvin Mosambikiläisten kollegojen kanssa, että saimme kutsun vastavierailulle, sekä suunnittelemaan Kansallisen taidemuseon seinämuraalia.
Työskentelimme Alpo Jaakolan patsaspuistossa ja jopa hänen kotonaan. Kävimme Torronsuolla Ilkka Juhani Takalo – Eskolan johdattamana. Suon kokeminen, jopa siinä uiminen oli yksi hienoimmista tapahtumista työpajan aikana, puhumattakaan sen jälkeisestä body-painting sessiosta ja savusaunomisesta. Luonnon kokeminen oli vahva yhdistävä tekijä kahden toisistaan kaukaisen maan taiteilijoiden välillä.
Työpajan sekä Mosambikin matkan aikana tutustuin Satu Koivikkoon ja yhteistyömme jatkuu tässä näyttelyssä, johon Satu ja Hannu Enver kutsuivat minut osallistumaan kanssaan.
Yhteisnäyttely on hieno mahdollisuus ja vaikka työskentely tapamme ovat erilaisia uskon luonnon ja värähtelyn yhdistävän meitä.
Inari toteutti yhteisnäyttelyyn performanssin nimeltä Erilajisuus
INTUITIO – Mitä on intuitio? Kulkeeko intuitio ja luova, taiteellinen toiminta yhdessä? Voiko intuition ymmärtäminen auttaa luovaa tekijää? Eroaako mielikuvitus intuitiosta? Kun pyrin kohti ratkaisua, tuleeko intuitio avuksi vai onko se vain aikaisemmin opitun pohjalta tehty valinta? Voinko oppia kehittämään omaa intuitiota? Näyttelyssä olevat teokset olen tehnyt intuition pohjalta ilman ennakko suunnitelmia. Ei selityksiä, katsoja voi luoda omat kokemuksensa.
Näistä ajatuksista syntyi Värähtelevä aika.