12.11.2025
Ferenc Juhászin juhlakonsertti: 55 vuotta alttoviulunsoittoa
Ferenc Juhász on unkarilainen alttoviulutaiteilija, joka on työskennellyt Loimaan Seudun Musiikkiopiston opettajana vuodesta 1989 lähtien, opettaen sekä viulua että alttoviulua. Ferenc on vuosikymmenten ajan toiminut aktiivisesti solistina, kamarimuusikkona ja kuoronjohtajana sekä Suomessa ja Unkarissa.
Ferencin tarina soittajana sai alkunsa vuonna 1970, Miskolcin kaupungissa Unkarissa. 10-vuotias poika käveli äitinsä kanssa musiikkikoulun suuntaan. Ensimmäinen pieni viulu oli ostettu, ja poika kantoi sitä ylpeänä. Ja hänellä oli selkeä tavoite, tulla soittajaksi, viulunsoiton taiteilijaksi. Opinnot kuitenkin alkoivat pettymyksellä, koska ensimmäinen läksy ei ollutkaan se toivottu Beethovenin viulukonsertto, vaan tylsät perusasiat; viulun pitäminen ja kielien näppäily sormilla. Näin se on alkanut. Niin kuin samoin alkaa kaikilla soittaminen. Tavoitteista ei koskaan tingitty. Päämääränä oli tulla taiteilijaksi, ja se tavoite toteutui vuonna 1986. Silloin Ferenc suoritti alttoviulun diplomitutkinnon Lisztin Musiikkiakatemiassa. Mutta opiskelu ei loppunut silloin, vaan se jatkuu edelleen, 55 vuotta myöhemmin.
Sunnuntain konsertti on läpileikkaus vuosien varrella eniten soitetusta musiikista. Mukana esiintymässä ovat Anna Vainiotalo, Eveliina Jurkka, Jukka Lahtonen sekä Konserttus.