Alpo Jaakola -kokoelma

Loimaan kaupungilla on huomattava määrä professori Alpo Jaakolan teoksia. Keskeinen osa muodostuu Jaakolan entisen asuinpaikan, nykyisin Patsaspuistoksi kutsutun asuin- ja taidepuiston kokonaisuudesta ja toisaalta ostoin tai muilla tavoin kaupungin haltuun tulleista teoksista, joita esitellään muun taiteen ohella otsikolla ”Loimaan kaupungin taidekokoelma”.

”Saviseudun shamaani” professori Alpo Jaakola

Patsaspuisto

Maalausateljee

Alpo Jaakolan patsaspuisto on syntynyt vuosikymmenien luomistyön tuloksena. Alueella sijaitsevat Alpo Jaakolan monista eri materiaaleista muovaamat veistokset. Veistokset ovat vuosikymmenten saatossa sulautuneet osaksi puiston luonnollista ympäristöä. Taiteilijan puistoon sijoittamat rakennukset ovat myös taiteilijan pitkän luomistyön tuloksia. Veistokset ja rakennukset ovat itsenäisiä taideteoksia, jotka yhdessa muodostavat ainutlaatuisen kokonaisuuden. Patsaspuiston runsaasta viidestäkymmenestä veistoksesta viimeisimmät ovat 1980-luvulta.

Jaakola muutti alueelle vuonna 1953 saatuaan valmiiksi lainalaudoista tekemänsä metsämökin. Muut puiston rakenteet ovat syntyneet pääosin 1960- ja 70-luvuilla. Ateljeen päärakennus on tehty vuosina 1964-65. Veistoshuoneena toiminut Hirvikoskelta tuotu vanha ruumishuone on siirretty puistoon 1968.

Professori Alpo Jaakola muutti patsaspuistosta uuteen taiteilijakotiinsa Torkvilleen vuonna 1979. Tämän jälkeen Patsaspuisto oli pitkään tyhjillään, ja luonto on jättänyt oman kädenjälkensä veistoksiin. Tämä varmasti oli Jaakolan tarkoituskin.

Patsaspuisto avattiin yleisölle kokeilumielessä 1992. Puisto sai erittäin hyvän vastaanoton yleisöltä, ja se innosti Loimaan kuntaa kehittämään puistoa edelleen matkailukohteena. Kunta lunasti puiston itselleen vuonna 1993, ja kesällä 2000 toteutettiin puistossa EU-rahoitteinen kunnostusprojekti.

Patsaspuistossa on kesäisin esillä Alpo Jaakolan näyttelyn lisäksi vierailevien taiteilijoiden näyttelyitä.
Puistossa järjestetään muitakin kulttuuritapahtumia kuten työpajoja sekä konsertteja.

Alpo ja Marja Jaakola ovat haudattu patsaspuistoon.

Alpo Jaakola (1.4.1929-27.2.1997)

Jäsenyyksiä: Suomen Kuvanveistäjäliiton, Turun Taiteilijaseuran ja Suomen kirjailijaliiton jäsen, Loimaan taideseuran kunniajäsen, Arte r.y. Professorin arvonimi 1985. Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulu 1951-52. Teoksia ensi kerran näyttelyssä kotimaassa: Turku 1951.
Osallistunut kotimaisiin yhteisnäyttelyihin: Suomen Taiteilijain näyttely 1963, 1966, 1967, Valtakunnan näyttely Lappeenranta 1984, Suomen Kuvanveistäjäliiton näyttely Hvitträsk, Kirkkonummi 1984, Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton näyttely 1956, 1984, Suomen Taideakatemian 3-v. näyttely 1959, 1965, Nuorten näyttely 1957, 1958, 1960, 1963, 1964.

Yksityisnäyttelyitä: Helsinki 1953, 1961, 1966, 1968, 1972, 1975, 1977, 1979, 1981, 1984, Loimaa, ateljeenäyttely vuodesta 1979-.

Kansainväliset näyttelyt ja Suomen taiteen näyttelyt ulkomailla: Moskova, Neuvostoliitto 1965, New York, USA 1973.

Teoksia julkisissa kokoelmissa: Ateneumin, Amos Andersonin, Hämeenlinnan, Turun, Tampereen, Didrichsenin ja Sara Hildénin taidemuseot, Pohjanmaan, Satakunnan, Wäinö Aaltosen museot; Jyväskylän kaupunki, Alvar Aalto -museo; Helsingin, Joensuun, Keravan, Kouvolan, Loimaan, Seinäjoen, Toijalan ja Vammalan kaupungit, Loimaan kaupunki, Suomen valtio

Julkisia taideteoksia: ”Napamies”, sementtiveistos 1972, Loimaan kunnantalo. ”Loimaan leipätyttö”, pronssiveistos 1982, Keskuspuisto, Loimaa. Siivet, Loimaan pääkirjaston puisto, Menneiden sukupolvien monumentti, Kerava.

Julkaissut runoja sekä sanoituksia.

Palkinnot: Turun ja Porin läänin taidepalkinto 1970. Kunnia- ja ansiomerkit: Pro Finlandia 1974, Aurora-mitali 1981. Professorin arvonimi 1985.

Alpo Jaakolan ateljeekoti Torkville sijaitsee Loimaan Niinijoella. Yhteydet: Minni Nummila, 040 5780346, osoite Niinijoentie 750, 32410 Niinijoki.