16.1.2022

Markku Haanpää – KALVO 9.2.2022-4.6.2022

KALVO – Markku Häänpää

Markku Haanpää asuu ja työskentelee Loimaalla, työmetodeinaan mm. maalaus, installaatio, taidegrafiikka ja kuvanveisto. Usein hän yhdistää eri medioita ja valitsee tekniikat tilan ja teeman mukaisesti. Luonnollisuus on tärkeä osa hänen taiteellista prosessiaan, niin maaliaineen tapahtumina kuin aihepiirissäkin. Mukana on myös primitiivisyys ja jokin ikiaikainen solumuistiin takertunut rituaali, joka ilmentyy esimerkiksi tulenlieskoina tai pölyävänä savimaana.

Luonnon kunnioitus ja suojelu on ollut hänelle tärkeää jo lapsena, ja taiteilijan elämä onkin muokkautunut sen mukaisesti. Hänen taiteellisen työskentelynsä tulos voi olla vaikkapa suojeltu metsäalue. Koska elämme suuren muutoksen aikaa, on tärkeää pyrkiä vaikuttamaan, hän toteaa.  Työskentelyssään hän pohtii taiteensa hiilijalanjälkeä ja on etsinyt keinoja pienentää sitä merkittävästi, harjoittaen omaa ”taiteellista ympäristöaktivismiaan”. Hän tuo teoksissaan esille rehellisesti sen, miten toimii taiteellisessa prosessissaan, eikä yritä peitellä ihmisyytensä tuomia vaikutuksia teoksissaan. Esimerkiksi ryhtymällä maalaamaan tai polttaessaan tulella veistosta, hän väistämättä tekee hiilijalanjäljen.

Haanpää ajattelee aikamme tarvitsevan aktivismia: rakentavasti, luovasti ja lain puitteissa toteutettuna. Yhtenä mahdollisuutena hän pitää ympäristöveroa, jonka jokainen voi itse itselleen asettaa. Haanpää on mm. hankkinut oman suojellun metsän sijoittamalla ”Kasvio”-teoskokonaisuuden tuoton 100 %:sti metsänhankintaan. Hän toivoo ihmisten tekevän hyvää yhteisen tulevaisuutemme eteen, vaikka ”päättävät tahot” toimisivatkin juuri toisin. Hänen mielestään jokainen yksilö voi vaikuttaa teoillaan ja valinnoillaan. Toisinajattelijoita ja -tekijöitä tarvitaan maassa, missä ylikansalliset kaivosyhtiöt varailevat maa-alueita holtittomasti ja kyseenalaisella tavalla.

PROSESSI

Tyhjenen ja tyhjennän – näistä sanoista KALVO -näyttely sai alkunsa. Yhtenä KALVO:n tavoitteena oli rakentaa näyttely, jonka toteuttamiseksi ei ole ostettu uutta materiaalia. Kirkkaana odotuksena ymmärrys kulutuksestamme. Siitä mitä jätämme jälkeemme, jopa läpi kuoleman. Lopulta tilasin kuitenkin valokuvan itsestäni, maksoin sen rahalla. Markkinat ne jatkavat kulkuaan, pörssit romahtelevat, noustakseen uudelleen; kenen hankkeena ja millä keinoin? Mitkä kalvot tahtoisit puhkoa todistaaksesi toisen vääryyden? Oletko valmis kohtaamaan omasi?

Taide on merkki ja jälki ihmisestä ihmiselle, näkymä toiseudesta. Harha minuudesta, toisen näky on eri. Kuka näkee ja kokee? Entä mitä siinä välissä on, ymmärrys vai ennakkoluulo? Henkisiä sudenkuoppia riittää.

Kulutus – itsen ja toisen. Murskaava tavara. Elävän hirven paino, entä fileenä lautasellasi? Loputon kulutus. Menneisyyteen jätetyt jäljet, jotka nostetaan seinälle. Luotto elämään, vaikka Amazon ei enää niele; se vapauttaa. Mitä on olla rikas ekologisen monimuotoisuuden köyhtyessä? Mitä ihminen maksaa ja kenelle maksetaan? En vieläkään ymmärtänyt, uneksin edelleen.

Omakuvassa olen hautautuneena puunkuoren alle, osoittaakseni omat tekoni. Miten paljon ihminen tarvitsee maatuakseen/palaakseen rauhassa, vai onko kyse pitkään uneen valmentautumisesta, mutta milloin on oikea aika herätä?  En halua puhkoa kuplaani suotta. Milloin se umpeutuisi uudelleen ja kenen kuplista se ottaisi osumaa ennen uutta suojaa?  Lopulta kohtaan pahimmat pelkoni, alkukantaiset julmetut fobiani, osittain lahjana perinnöksi saatuna. Miten itse kohdataan, pelolla vai rakkaudella? Entä se toinen?

Kenen tämä uni on? Epäilen kalastajaa, kalan ja onnen. Voiko häneen luottaa, kuolemanmerkit leijuvat ilmassa varjoina. Jänkäkoira (hauki) vaanii kaislikossa luullen käsivarttasi evääksi. Pelkosi on laskeutunut taivaasta, kuten muutkin jumaluudet. Se iskee tummassa vedessä, varoittamatta. Painut pinnan alle, viimeinen hengitys liukenee veteen, itsellesi vieraaseen maailmaan. Silloin näet kauneuden, muistat rohkeuden ja kadut tekojasi. Pyristelet pinnalle, kohtaat oman todellisuutesi uutena, rikkoutuneena ja samalla maailman kauneimpana. Ennennäkemättömänä ja hajonneena. Vaanija laskeutuu jälleen pohjaan, ei sille lihasi maistunut.

Todellisuuden tajunta. Minun, sinun ja meidän. Valtioiden ja maailman? Kuka säätelee puolestasi, oletko valmis elämään itse? Sielun Veljiä lainatakseni: ”On mulla unelma, vapaa maailma, ilman rajoja.” Kommunikaatio, historia ja juuret. Ymmärrys. Kaupallisuus, kuolema ja todellisuus. Kaikki hautuu. Murrettu ihmisyys, sivut loppuvat aina kesken.

Kaksi viikkoa näyttelyn avautumiseen, äiti kuolee, ei kuitenkaan koronaan. Viimeiset vuodet ”suojassa” oman kotinsa vankina, maailman avautuessa ikkunoiden takana. Kohtaan kuoleman ja latvialaisen Mara-jumalattaren energian puiden varjoissa keskellä yötä. En pelkää, en mitään. Olen soturi, minun on oltava vahvempi kuin minä. Olen valmis huutamaan kaiken ulos. Lopulta en saa huutoani loppumaan.

MANUAALI

Älä länkytä ihminen, saati sitoudu kontekstiin. Ole eläin, kokeile elää. Aisti, älä edelleenkään selitä. En ymmärrä kieltäsi, olen jo eri olento.

Instanssi on toisaalla, rakennus romahtanut. Näe minut pölyssä, mikä on jäljellä, kävele ylitseni ja tartun sinuun, mutta en koskaan kokonaan. Muuta en voi antaa, etkä tule saamaan.

Muistitko pestä kätesi? Eläin nuolee itse tassunsa, häivyttää jälkensä, lipoo minut sisimpäänsä. Ihminen huuhtoo lähimpään viemäriin.  En ole enää tässä, olen muualla enkä palaa koskaan.

Ole irti, vapaa. Vaella muistisi unohdettuun hämärään. Notkahda sisimpääsi, aisti juuresi. Tukeudu vaikka heinänkorteen. Tee se vankasti, olkoon se pyhyytesi. Ole eläin.

KIITOS työskentelyni tukemisesta Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahastolle.