Kuivurigalleria

Vuonna 2002 otettiin ensi kertaa käyttöön näyttelytilana patsaspuiston vieressä oleva vanha kuivuri.

Jo Alpo Jaakolalla oli aikoinaan suunnitelmia kuivurin varalle, mutta varsinaisesti Kuivurigallerian idea syntyi vuonna 2000. Silloin patsaspuiston kunnostustöitä johtanut arkkitehti Seppo Pärnä ”löysi” kuivurin ja laati siitä ehdotelmansa näyttelytilaksi.

Viimeinen sysäys Kuivurigallerian syntyyn tuli kuvanveistäjä Sakari Peltolalta, joka innostui tilasta ja tuli talkoisiin mukaan. Monien innostuneiden ihmisten työpanoksen ja materiaalilahjoitusten turvin saatiin kuivuri avatuksi yleisölle alkukesällä 2002. Ensimmäisen näyttelyn tilaan rakensi itseoikeutetusti Sakari Peltola.

Kuivurissa on pyritty säilyttämään mahdollisimman paljon sen alkuperäisistä rakenteista. Portaita on uusittu ja levennetty liikkumisen helpottamiseksi ja viljakuilut on peitetty lattiapinta-alan lisäämiseksi. Sisätilojen lisäksi taiteilijoiden käytössä on kuivurin ympärillä oleva luonto.

Kuivuria ympäröivässä maastossa on nähtävillä muun muassa Arja-Maarit Puhakan, Sakari Peltolan ja Kimmo Peltolan töitä.

Kuivurigalleria on avoinna samoilla aukioloajoilla ja pääsymaksulla kuin Alpo Jaakolan Patsaspuistoonkin. Kuivurissa on uusi näyttely joka kesäkaudella.